kulkukissa
kesäpäivän torilla, kalansuomut
mukulakivillä kaikissa sateenkaaren väreissä
nalkiintyyneenäkin se kehrää arvokkuutta,
katti, nukkuvinaankin
värähtäväkorvaista valppautta
sa raottaa hetkeksi vihreät silmänsä,
pupillit suipistuvat,
mustat pystyjyvät
se näkee kauas: vyöryviä vesiä, tuulisia
karavaaniteitä ... mitäs näistä kalastajista,
sipoolaisista! ei vaivaudu edes
potkua väistämään napatessaan
silakan tiskiltä,
kuniesiliinan vihaista käiskähdystä

yhä se kuulee kuningattaren kutsun,
kleopatran entinen lemmikki,
yhä salaliitossa emäntänsä kanssa!
ylimuistoisella nautinnalla
yhäsillä on tallella
kaikki yhdeksän henkeään

arto melleri (1993)

streunerin
am sommermarkt, auf dem pflaster
fischschuppen in allen regenbogefarben
vor hunger selbst spinnt sie würde
katz, selbst im schlummer
gespitzte wachsamkeit
zeitspalt göffnet grüner lichter
pupillenoval
schwarzkörner
in fernsicht brandende wasser, windige
karawanenwege ... wozu sich schern um
diese boddenangler! bequemt sich
nicht mal, dem tritt auszuweichen
beim schnappen des strömlings vom tisch,
feindseligem gummischürzengeklatsch

immer noch hört sie den königinruf,
kleopatras einstiger liebling,
immer noch im geheimbund mit ihr!
nimmt sich nur was ihr zusteht,
unvordenklicher nießnutz
zur hand immer noch
alle neun leben

arto melleri (1993)

Quelle: Finnische Gedichte aus zwei Jahrhunderten - Weithin wie das Wolkenufer - Kuin on pitkät pilven rannat - Suomalaisia runoja kahdelta vuosisadalta
Ausgewählt und übersetzt von Manfred Peter Hein
ISBN 3-89244-828-0
Wallstein Verlag

Sä kuulut päivään jokaiseen

Sä kuulut päivään jokaiseen, sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain, miete myös viimein.
Sä kuulut auringon nousuun ja liityt kuutamon siltaan.
Oot aamukaste, iltarusko ja laulu yölintusen.

Nään lentävän taivaalla tähden ja sua mä ajattelen.
Pois toisin luota jos lähden, sun luotasi lähtisi en.
Sä kuulut päivään jokaiseen, sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain, miete myös viimeinen.

Sä kuulut päivään jokaiseen, sä kuulut aamuun ja iltaan.
Tuot päivän riemun, joka vie mun päivään taas seuraavaan.
Sä kuulut auringon nousuun ja liityt kuutamon siltaan.
Sä yskin olet mulle kaikki kauneus päällä maan.

Kun hiljaa soi kuiskaus tuulen, sun kuiskaavan kuvittelen,
Nään kukkasen kauniin ja luulen: näin kasvosi takana sen.

Sä kuulut päivään jokaiseen, sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain, miete myös viimeinen.

Text von Juha Vainio


Meine unzureichende Übersetzung:

Du gehörst zu jedem Tag

Du gehörst zu jedem Tag, Du gehörst zum Morgen und zum Abend.
Du bist mein erster Gedanke und auch mein Letzter.
Du gehörst zum Sonnenaufgang und auch zur Mondscheinbrücke.
Du bist der Morgentau, das Abendrot und der Gesang der Nachtvögel.

Ich schaue die (fliegenden) Sterne im Himmel und denke an Dich.
Wenn ich von anderen weggehe, von Dir würde ich nie fortgehen.
Du gehörst zu jedem Tag, Du gehörst zum Morgen und zum Abend.
Du bist mein erster Gedanke und auch mein Letzter.

Du gehörst zu jedem Tag, Du gehörst zum Morgen und zum Abend.
Du bringst Freude in den Tag, welche mich wieder zum nächsten Tag bringt.
Du allein bist für mich das Schönste auf der Welt.

Wenn der Wind leise flüstert, stelle ich mir Dein Flüstern vor,
ich sehe die Schönheit der Blumen und denke: ich sah Dein Gesicht dahinter.

Du gehörst zu jedem Tag, Du gehörst zum Morgen und zum Abend.
Du bist mein erster Gedanke und auch mein Letzter.

Kuin on pitkät pilven rannat

Weithin wie das Wolkenufer

Niin on pitkät miun pihani

Weithin geht mein Hof und Acker,

kuin on pitkät pilven rannat,

weithin wie das Wolkenufer,

niin on kaiat kaivotieni

fernhin geht mein Brunnenpfad,

kuin on kaiat kaaren rannat,

fernhin wie der Regenbogen,

sinne oikein oveni

dorthin gehts zu meiner Tür,

kunne oikein otavat

wohin geht der Große Wagen

quelle: finnische gedichte aus zwei jahrhunderten, wallstein verlag, isbn 3-89244-828-0

Nocturne (Eino Leino, 1905)

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaksisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu.
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.



Nocturne (Eino Leino, 1905)

Liegt des Wachtelkönigs Lied im Ohr,
überm Ährenfeld der volle Mond;
Sommernacht, sie trägt mein Glück mir vor,
Schwendbrandschwaden überm Talgrund thront.
Fernab Freude, Kummer, Seufzerhauch;
Waldesdunkel tragt herzu und auch
Wolkenröte, drin der Tag ertrinkt,
windgen Berges Blau, das traumversinkt,
Wasserschatten und Linnäenduft;
meines Herzens Lied aus alldem ruft.

Dir ich singe Feinslieb, Sommergras,
meines Herzens tiefe Stille sei,
meinen Glauben mir in Töne faß,
grün den Kranz aus Eichenzweigen neu.
Jag dem Irrlicht nicht mehr hinterdrein,
Glücksgold bettet meiner Hand sich ein;
enger zieht sich meines Lebens Kreis;
still die Wetterfahne, ohne Zeit;
auf dem Weg ins Unbekannte weiß
Dämmrung mir zu geben das Geleit.


Quelle: Finnische Gedichte aus zwei Jahrhunderten - Weithin wie das Wolkenufer - Kuin on pitkät pilven rannat - Suomalaisia runoja kahdelta vuosisadalta
Ausgewählt und übersetzt von Manfred Peter Hein
ISBN 3-89244-828-0
Wallstein Verlag