Nocturne (Eino Leino, 1905)

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaksisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu.
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.



Nocturne (Eino Leino, 1905)

Liegt des Wachtelkönigs Lied im Ohr,
überm Ährenfeld der volle Mond;
Sommernacht, sie trägt mein Glück mir vor,
Schwendbrandschwaden überm Talgrund thront.
Fernab Freude, Kummer, Seufzerhauch;
Waldesdunkel tragt herzu und auch
Wolkenröte, drin der Tag ertrinkt,
windgen Berges Blau, das traumversinkt,
Wasserschatten und Linnäenduft;
meines Herzens Lied aus alldem ruft.

Dir ich singe Feinslieb, Sommergras,
meines Herzens tiefe Stille sei,
meinen Glauben mir in Töne faß,
grün den Kranz aus Eichenzweigen neu.
Jag dem Irrlicht nicht mehr hinterdrein,
Glücksgold bettet meiner Hand sich ein;
enger zieht sich meines Lebens Kreis;
still die Wetterfahne, ohne Zeit;
auf dem Weg ins Unbekannte weiß
Dämmrung mir zu geben das Geleit.


Quelle: Finnische Gedichte aus zwei Jahrhunderten - Weithin wie das Wolkenufer - Kuin on pitkät pilven rannat - Suomalaisia runoja kahdelta vuosisadalta
Ausgewählt und übersetzt von Manfred Peter Hein
ISBN 3-89244-828-0
Wallstein Verlag